Masdevallia: eloisa kolmionmuotoinen kukka, viljellään viileässä ympäristössä

Masdevallia-suvun maine on enemmän haittaa kuin hyötyä: "vaikea orkidea, vain niille, joilla on ilmastointi". Lämpötilaa koskeva osa on totta, mutta epätäydellinen – ja tämä maine johtaa siihen, että monet ihmiset ostavat lämpömittareita ja ymmärtävät edelleen väärin, mikä kasvin todellisuudessa tappaa, eli veden laadun ja kasvualustan tiheyden. Suku kannattaa ymmärtää alkuperänsä perusteella, koska lähes kaikki viljelyvaatimukset johdetaan siitä.

Mistä hän tulee ja miksi, ratkaisee kaiken muun.

Masdevallia on suuri suku. Kew's Plants of the World Online hyväksyy 659 lajia, jotka ovat levinneet Meksikosta Brasiliaan ja joilla on vahva keskittymä Andeilla – Kolumbiassa, Ecuadorissa ja Perussa. Rekisteröity korkeusvaihtelu on laaja, noin 130 metristä 3 800 metriin, mikä selittää, miksi saman suvun sisällä on niin paljon vaihtelua tarpeissa.

Suurin osa kotimaiseen viljelyyn päätyvistä lajeista on kuitenkin kotoisin tämän vyöhykkeen yläosasta: Andien pilvimetsästä, yli 1 500 metrin korkeudesta. Siellä ilma on pysyvästi kosteaa, sumua esiintyy lähes päivittäin, lämpötila vaihtelee vähän, eikä varsinaista kuivaa kautta ole.

Tässä ympäristössä kehittynyt kasvi ei ole tarvinnut kehittää vesivarastoa – minkä vuoksi Masdevallialla ei ole valesipulia . Ilman tätä säiliötä ei ole varasuunnitelmaa: jos kasvualusta kuivuu, ei ole mitään, mistä ammentaa vettä. Tämä on päinvastoin kuin Cattleyalla, joka voi kestää viikkojen kuivuutta valesipulissaan. Veden säästäminen ratkaisee puolet viljelyyn liittyvistä epäilyksistä – kun olet epävarma jostakin asiasta, hyödyllinen kysymys on: "Mitä tälle kasville tapahtuisi 2 500 metrin korkeudessa rinteessä sumussa?".

Lämpötila-alue viljelytietolomakkeita julkaisevien mukaan.

American Orchid Societyn viljelyohjeet ovat tässä asiassa selkeät, ja on syytä oikaista yleinen myytti: kasvi tarvitsee suhteellisen tasaisen lämpötilan , ei dramaattista päivän ja yön välistä lämpötilan laskua.

Ylärajaa koskeva keskeinen yksityiskohta on, että kyse ei ole keskiarvoista, vaan huippulämpötiloista. Iltapäivän 30 °C:n lämpötila tekee enemmän vahinkoa kuin kokonainen viikko 24 °C:ssa. Nopein merkki siitä, että asiat ovat menneet liian pitkälle, on kukkanupun kuivuminen ennen avautumista – kun näin tapahtuu, on etsittävä sitä, mikä kuumeni liikaa, ei sitä, mistä puuttui vettä.

Valaistuksen osalta välttämätön säätö: amerikkalaiset ohjeet suosittelevat pohjoiseen päin olevaa ikkunaa vähemmän suoran auringonvalon saamiseksi. Eteläisellä pallonpuoliskolla tämä on päinvastoin – täällä vähiten aurinkoa paistava ikkuna on etelään päin ja pohjoiseen päin oleva ikkuna on voimakkain. Tämän väärintulkinta on yleinen tapa polttaa paperia, vaikka oikeita ohjeita noudatettaisiinkin.

Vesi tuo mukanaan enemmän Masdevalliaa kuin kuumuus.

Tämä on se osa, jota ei juuri koskaan löydy "orkidea aloittelijoille" -listoilta, ja siinä piilee todellinen ongelma. Masdevallia-orkideat, kuten muutkin Pleurothallidinae-liittouman jäsenet, ovat herkkiä kertyneille mineraalisuoloille. Pilvimetsässä kasvi saa sadevettä ja kondenssivettä – käytännössä tislattua vettä. Käsitelty vesijohtovesi sisältää klooria, fluoridia ja liuenneita suoloja, jotka tiivistyvät kasvualustaan ​​jokaisen kastelun yhteydessä.

Käytännössä: sadevesi on ensimmäinen vaihtoehto ja käänteisosmoosilla suodatettu vesi toinen. Laadun vertailukohtana herkkien lajien viljely toimii yleensä vedessä, jonka liuenneiden kiintoaineiden pitoisuus on alle 100–150 ppm – akvaarion TDS-mittari on edullinen ja ratkaisee epäilyksen. Jos paikallinen vesi on kovaa, kannattaa mitata se ennen kuin syyttää ilmastoa.

Suolan kertymisen oire on tyypillinen ja helppo sekoittaa: lehden kärki palaa ja tummuu, alkaen vanhemmista lehdistä . Se on hyvin samanlainen kuin sieniperäiset vauriot, ja käsittely on täysin erilainen – pese kasvualusta riittävällä määrällä hyvää vettä ja vaihda kasvualusta, älä käytä sienitautien torjunta-ainetta.

Tiheyden osalta: kasvualusta ei koskaan kuivu kokonaan. Tästä ei tule kiinteää aikataulua, koska se riippuu ruukusta, kasvualustasta ja ilmanvaihdosta – on tapana työntää sormi kuoren väliin ja tunnustella, onko ruukun keskellä vielä kosteutta, ei vain pinnalla.

Korkea ilmankosteus vaatii samassa suhteessa ilmanvaihtoa.

Korkea suhteellinen ilmankosteus on tälle lajille todellinen vaatimus – viljelykirjallisuudessa mainittu ilmankosteus on noin 70–90 %, ja liian pitkäaikainen alle 60 %:n kosteus hidastaa kasvin kasvua ja silmu kuivuu. Mutta siinä on sisäänrakennettu ansa: korkea ilmankosteus ja seisova ilma mädäntävät juuret alustassa, joka ei koskaan kuivu.

Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Joka kerta, kun kosteus kasvaa, ilmankierron on lisääntyttävä vastaavasti. Pieni tuuletin alhaisella nopeudella, joka on suunnattu seinään eikä kasviin, tekee työn kuivattamatta lehtiä.

Ohut kasvualusta ja odotettua useammin uudelleenistutuksia.

Puhdas rahkasammal toimii hyvin pienille taimille; aikuisille kasveille on parempi seos, jossa on hienoa männynkuorta, perliittiä ja hieman rahkasammalta. Karkea kuori ei sovi: se kuivuu liian nopeasti ja jättää suuria rakoja, joihin hieno juuristo ei pääse juurtumaan.

Pieni ruukku, aina pienempi kuin tuntuu tarpeelliselta. Juuristo on ohut ja koko järjestelmä on kompakti – suuri ruukku tarkoittaa paljon märkää kasvualustaa ilman juuria, ja sitten se mätänee.

Vuosittainen uudelleenistutus tai kun rahkasammal alkaa pehmentyä. Tämä tapahtuu useammin kuin useimmilla itse kasvatetuilla orkideoilla, ja se on tarkoituksellista: vanha, maatunut kasvualusta säilyttää juuri sen suolan, jota kasvi ei siedä. Paras aika on heti kukinnan jälkeen, ei koskaan silloin, kun nuppu on vielä kasvissa.

Kolme lajia aluksi, ja se, joka on anteeksiantavin.

Masdevallia tovarensis on suositeltava lajike niille, jotka ovat uusia tutustumaan sukuun. Se sietää hieman paremmin lämpöä kuin muut, tuottaa valkoisia kukkia 3–5 kukan ryppäissä vartta kohden – toisin kuin useimmat suvun kasvit, jotka tuottavat yhden kukan vartta kohden – ja kukkii vuoden lopussa.

Ja ennen virheen tekemistä on hyvä tietää yksi erityispiirre: älä leikkaa vartta kukan pudottua . *Phalaenopsis tovarensis* kukkii uudelleen samalla varrella seuraavina vuosina. Phalaenopsis-orkideoista kiinnostuneet leikkaavat sen tottumuksesta ja menettävät kauden.

Masdevallia veitchiana on näyttävin: intensiivisen oranssi, peittynyt pieniin violetteihin nystyihin, jotka luovat kimaltelevan vaikutelman altistuessaan valolle. Se on perulainen, Machu Picchun alueelta, ja se tarvitsee viileän yön.

Masdevallia coccinealla on suuret, punaiset, magentanpunaiset tai valkoiset kukat korkealla varressa. Se on kolumbialainen, viihtyy korkealla ja kestää näistä kolmesta huonoimmin lämpöä – se on parasta jättää odottamaan, kun olet valmistellut ympäristön asianmukaisesti tovarensisilla.

Kasvien viljely lämpimässä ilmastossa: mikä toimii ja milloin kannattaa luopua.

Lämpimässä paikassa asuminen ei estä viljelyä, mutta se vaatii mikroilmaston luomista. Järjestyksessä halvimmasta kalleimpaan: ikkunallinen kylpyhuone on yleensä talon kostein ja viilein huone; ruukkujen alla oleva tarjotin, jossa on kosteaa kevytsoraa, pitää paikallisen kosteuden yllä; ja kylmimpinä kuukausina huone, jossa on ilmastointi noin 20 °C iltapäivisin. Ne, jotka viljelevät paljon, valitsevat ilmastoidun viinikellarin tai pienen kasvihuoneen, jossa on haihduttava jäähdytin.

Mutta ollaanpa rehellisiä: trooppisessa ilmastossa elävien, joilla ei ole näitä vaihtoehtoja, on parempi aloittaa toisella suvulla. Ilman yölämpötilan alapäätä Masdevallia selviää jonkin aikaa eikä koskaan kuki – ja se turhauttaa enemmän kuin opettaa. En suosittelisi sitä kenellekään, joka on aloittelemassa orkideoiden kasvattamista eikä osaa hallita lämpötilaa.

Yhteenveto, jonka antaisin jollekulle, joka ostaa ensimmäisen kappaleensa...

Ennen kuin ryhdyt lämpömittariin, ratkaise vesiongelma. Useimmat ihmiset saapuvat Masdevalliaan huolissaan kuumuudesta, ostavat lämpömittarin, mittaavat ympäristön lämpötilan – ja jatkavat kastelua kovalla vedellä katsellen kasvin hitaasti kuihtuvan ilman näkyvää syytä.

Hyvälaatuinen vesi, vuosittain vaihdettava hienojakoinen kasvualusta, vakaa lämpötila oikealla alueella ja ilmankierto. Kaikki neljä yhdessä, koska mikään ei korvaa toisen puutetta. Se on suku, joka vähiten sietää improvisointia – ja vastineeksi se tuottaa epätavallisimman kukan, mitä sisätiloissa voi olla.