Paphiopedilum: varjossa kasvatettu tohvelikämmekkä.

Paphiopedilum on tohvelokkidea: alempi terälehti muodostaa pussin, joka näyttää pieneltä kengältä. Muotonsa lisäksi sillä on kaksi ainutlaatuista viljelyominaisuutta, jotka erottavat sen muista – se on suosituin suku, joka vaatii vähiten valoa, ja se on ainoa, jonka lehti osoittaa selvästi kasvin suosiman lämpötilan.

Lakana paljastaa hänen haluamansa lämpötilan.

Tämä on hyödyllisin oikotie laatuaan, ja sitä kannattaa harkita ennen minkään taulukon laatimista. On olemassa kaksi pääryhmää, ja voit tunnistaa ne tietämättä lajin nimeä:

Marmorilehdet , joissa on vaalea ja tumma ruutukuvio: viihtyvät lämpimämmässä ympäristössä. Yhtenäisen vihreät lehdet : viihtyvät viileämmässä ympäristössä. Myös nauhalehtilajikkeet, jotka tuottavat useita kukkia vartta kohden, viihtyvät lämpimämmässä ympäristössä.

Käytännössä tämä määrää, missä kasvi tulee asumaan talossa. Jos omasi on marmoroitu ja sijoitit sen viileimpään nurkkaan, koska luulit kaikkien tohvelokkideoiden pitävän kylmästä, se vain kasvaa kasvimaisesti. American Orchid Societyn tiedotteessa suvun yleiseksi lämpötilaväliksi annetaan 12,7–22,2 °C yöllä ja 21–29,4 °C päivällä , ja juuri tämän alueen sisällä nämä kaksi ryhmää jakautuvat – marmoroituneet yläosaan ja vihreät alaosaan.

Lähivalot ovat vaatimus, ei toleranssi.

Suositeltu valotehoalue on 10 750–21 500 lumenia (1 000–2 000 jalkakannelia) – sama kuin Phalaenopsis-orkideoilla ja selvästi alle Cattleya-orkidean 2 000–3 500 jalkakannelia. Sisätiloissa AOS suosittelee itään, pohjoiseen tai länteen päin olevaa ikkunaa, jossa on yhdestä neljään tuntia suoraa auringonvaloa.

Huomaa käännös: "pohjoinen ikkuna" viittaa siellä harvinaisimpaan ikkunaan, koska ohjeet ovat Yhdysvalloista. Eteläisellä pallonpuoliskolla vastine on eteläinen ikkuna. Kuka tahansa, joka lukee ohjeet ja sijoittaa kasvin pohjoiseen ikkunaan täällä Brasiliassa, antaa sille talon vahvimman, ei suotuisimman, asennon.

Alhaisempi kosteus kuin muulla ryhmällä.

Toinen hyvä uutinen sisäkasvatukseen: suositeltu suhteellinen kosteus on 40–50 % . Tämä on vähemmän kuin Phalaenopsis-lajikkeella (50–80 %) ja paljon vähemmän kuin Masdevallia-lajikkeella (70–90 %). Toisin sanoen Paphiopedilum on yksi harvoista, jotka eivät tarvitse ilmankostutinta useimmissa kotiympäristöissä.

Koska sillä ei ole valesipulia, kasvualusta on pidettävä jatkuvasti kosteana, mutta ei liian vetisenä. AOS:n suositus on kastella heti, kun kasvualusta saavuttaa kuivapisteen – älä odota sen kuivumista kokonaan.

Lannoite: täysi annos laimeaa kaavaa

Tämä on päinvastainen logiikka kuin useimmissa orkideoissa, ja se on helppo ymmärtää väärin. Nykyinen suositus on täysi annos laimeaa lannoitetta – jotain 5-5-5:n ja 10-10-10:n välillä – vanhemman menetelmän sijaan, jossa käytetään neljännesannosta vahvaa lannoitetta, kuten 20-20-20:aa.

Rutiini on ympärivuotinen, ja kasvualusta pestään kerran kuukaudessa tai neljännesvuosittain kertyneen suolan poistamiseksi. Uudelleenistutus kahden vuoden välein tai kun kasvualusta maatuu; pienet pistokkaat tehdään vuosittain.

Aluksi kolme lajia ja hybridit.

Valinnalla on tässä suuri merkitys, koska oikea ryhmä riippuu kotisi ilmastosta – ja väärän ostaminen on yleisin syy turhautumiseen tämän tyyppiseen tuotteeseen.

Maudiae-heimon hybridit ovat turvallisin lähtökohta Brasilian ilmastoon: niillä on marmoroidut lehdet, joten ne viihtyvät kasvilajiston lämpimämmissä osissa, kukkivat helposti ja ovat helpoimmin löydettävissä. Jos asut lämpimässä paikassa ja aiot ostaa vain yhden, tämä on oikea valinta.

Paphiopedilum insignella on tasaisen vihreät lehdet ja se on yksi lajinsa sietokykyisimmistä – se sietää hoidon vaihteluita keskimääräistä paremmin ja on hyvä vaihtoehto niille, joilla on viileämmät kodit tai jotka asuvat vuoristoalueilla.

Paphiopedilum delenatii -lajikkeella on vaaleanpunaiset kukat ja tuoksu, joka on epätavallinen tälle suvulle. Se on vaativampi kuin kaksi edellistä, enkä suosittelisi sitä ensisijaiseksi valinnaksi – se sopii parhaiten olosuhteisiin, joissa ympäristö on jo vakiintunut.

Vesi: laatu on tärkeämpää kuin määrä

Paphiopedilum on herkkä suolan kertymiselle kasvualustaan ​​– ei yhtä äärimmäisen herkästi kuin Masdevallia, mutta siinä määrin, että kova vesi voi aiheuttaa ongelmia kuukausien ajan. Siksi AOS:n (American Society of Ophthalmology) ohjeet suosittelevat kasvualustan pesemistä säännöllisesti: pesulla poistetaan juuri kastelun ja lannoituksen jälkeen jäljelle jäänyt suola.

Jos vesijohtovetesi on kovaa, ero näkyy lehden kärjessä, joka tummuu ja kuivuu vanhimmista lehdistä alkaen. Tämä on helppo sekoittaa sienikasvustoon, ja käsittely on päinvastainen: pese kasvualusta huolellisesti parempilaatuisella vedellä ja vaihda kasvualusta, älä käytä sienitautien torjunta-ainetta.

Sadevesi ratkaisee ongelman. Jos se ei ole mahdollista, säännöllisen kastelun vuorottelu runsaalla pesulla kerran kuukaudessa vähentää merkittävästi kertymistä.

Älä kastele ruusukkeen keskustaa.

Paphiopedilum kasvaa viuhkan muodossa, lehdet alkavat keskikohdasta. Keskellä tuulettamattomassa ympäristössä seisova vesi mädättää kasvukohdan. Mekanismi on sama kuin Phalaenopsis-orkideoiden kruunumädännyksessä, ja samat varovaisuustoimet pätee: kastele ruukun reunat aamulla ja jos vettä tippuu keskelle, kuivaa se talouspaperilla.

Tämä pitää erityisesti paikkansa tässä tapauksessa, koska sen kosteusalue on alhainen (40–50 %), ja monet ihmiset kompensoivat tätä sumuttamalla kasvia. Touhkorkidean lehtien sumuttaminen on juuri sitä, mitä ei suositella – jos haluat lisätä kosteutta, käytä lokeroa, jonka ympärillä on märkää kevytsoraa, äläkä kastele suoraan kasvia.

Kuinka kauan kukka kestää ja mitä tehdä sen jälkeen?

Paphiopedilum-kukat ovat yksi pitkäikäisimmistä huonekasviorkideoista – ne pysyvät yleensä auki useita viikkoja ja joillakin lajeilla yli kaksi kuukautta. Tämä on osa suvun viehätystä: vähän kukkia, mutta pitkään.

Kun kukka on kuihtunut, leikkaa varsi tyvestä. Toisin kuin Phalaenopsis-orkideat, tämä kasvi ei kuki uudelleen samalla varrella: jokainen lehtiviuhka kukkii kerran, ja sitten kasvi panostaa uusiin sivuttaiskasvuihin, jotka kukkivat seuraavaksi. Siksi kasvi, jossa on vain yksi lehtiviuhka, ei kuki kahta vuotta peräkkäin – se on sen luonnollinen kierto, ei hoito-ongelma.

Jako: ole varovainen, hän ei anna anteeksi.

Ilman valesipulia Paphiopedilum-kasvilla ei ole reservejä aggressiiviseen jakautumiseen. Jokainen lehtiviuhka on erillinen kasvu, ja yksittäisen kasvun jakautuminen yleensä pysäyttää kasvun kokonaan – sen jatkuminen voi kestää vuosia, jos se koskaan jatkuu.

Turvallinen marginaali on jättää vähintään kaksi tai kolme versoa pistokasta kohden . Tämä on vähemmän pistokkaita kuin samankokoisesta Cattleyasta, ja se on saman verran kuin suvun, joka ei varastoi vettä. Jakaminen tulisi tehdä uudelleenistutuksen yhteydessä heti kukinnan jälkeen.

Monikukkaiset rohdot ja miksi ne vaativat kärsivällisyyttä.

On olemassa kolmas ryhmä, joka kannattaa tuntea, vaikka et olisikaan aloittelija: monikukkaiset orkideat , joilla on pitkät, nauhamaiset lehdet ja jotka tuottavat useita kukkia korkeassa varressa yhden sijaan. Tunnetuin on Paphiopedilum rothschildianum , jolla on pitkät, lähes vaakasuunnassa avautuvat sivuttaiset terälehdet, ja se on yksi halutuimmista olemassa olevista orkideoista.

Keskeistä on ajoitus. Monikukkaiset kasvit ovat suuria ja hitaasti kasvavia – niiden kukinta-asteen saavuttaminen kestää usein useita vuosia, ja monet kukkivat vasta, kun lehtiviuhka saavuttaa tietyn koon. Pienen taimen ostaminen odottaen kukkia seuraavana kautena on tie pettymykseen.

Ne myös pyrkivät lämpötila-alueen lämpimämpään päähän, kuten marmorikuvioiset lajikkeet. Jos tarkoituksena on saavuttaa tämä ryhmä, järkevä lähestymistapa on ensin luoda oikea ympäristö Maudiae-hybridillä ja vasta sitten investoida kasviin, joka vaatii vuosien tasaista kasvua ennen kuin se palkitsee sinut.

Kenelle hän on oikea valinta?

Jos kodissasi on vähän valoa ja kuivaa ilmaa – yhdistelmä, joka haittaa lähes kaikkien suosittujen orkideoiden kasvua – Paphiopedilum on luultavasti sopivin orkidea sinulle. Se on vastakohta Vanda-orkidealle, joka tarvitsee voimakasta aurinkoa ja päivittäistä kastelua.

Ainoa haittapuoli on kukka: useimmilla lajeilla on yleensä yksi kukinto vartta kohden, ja kukinta kestää viikkoja, mutta siitä puuttuu Phalaenopsis-tertun runsaus. Se on orkidea niille, jotka arvostavat epätavallisia muotoja, eivät volyymia.